Tämän päivän kirjoituksen omistan pohdinnalle Kirkasta.

Aloin taas kuunnella niitä ikivihreitä ja vähän uudempiakin Kirkan kappaleita.
Kun ensimmäistä kertaa perheeni kanssa lensimme ulkomaille Unkariin,
näimme Kirkan lentokentällä.Veljeni kävi pyytämässä häneltä nimikirjoituksen, mutta minä en tietty hoksannut. Olin kyllä mukana siinä. Hänestä jäi sen yhden kerran perusteella todella mukava vaikutelma. Kerran kohtasimme hänet äitini kanssa Helsingissä kadulla kävellessämme, mutta huomasimme liian myöhään, että se oli hän. Kun sain kuulla Kirkan kuolemasta, tuli surullinen olo, kuten kenestä tahansa poisnukkuneesta veljestämme täällä maailman turuilla.

Mutta hän jäi kuitenkin erityisesti lauluineen sydämeemme ja muidenkin Kirkan fanien sydämeen. Tätini Englannista muistaa myös Kirkan hyvin lämpimänä ihmisenä, joka ei diivaillut.
Hän oli kerran Suomessa jossain samassa paikassa kuin Kirka sattui olemaan. Suosikkikappaleita oli monia, kuten Kyyneleet, Leijat,Hetki Lyö ja Varrella Virran. Muista Herra edesmennyttä palvelijaasi Kirill Babitzinia ja ollos iäti muistettu.
Kirjoitin hänestä siksi, että minulla on ollut ahdistavaa aikaa työttömyyden ja itsetunnon kanssa.
Kirkan kuunteleminen ilahduttaa ja rohkaisee valtavasti. Suosikkijoululahjani olisikin joku kokoelmalevy Kirkan parhaita.