Pidän leijonista. Olen lapsesta asti pitänyt ja sainkin joululahjaksi kerran
aika ison pehmo-leijonan, joka mahtui viereeni peikot sun muut pahat unet karkottamaan.
Se oli turvanani pitkään. Eläintarhassa Korkeasaaressa petyin kerran paljon
kun leijonat oli tilapäisesti toisessa paikassa kuin tarhassaan remonttitöiden
vuoksi. Menikin kauan ennenkuin seuraavan kerran näin oikean leijonan
eläintarhassa Colchesterissa, Essexin kreivikunnassa Englannissa vuonna 2006.
Mieheni sai lasin läpi hienon kuvan urosleijonasta. Naarasleijona, sen kaveri
muistuttaa meidän welsh corgi cardigan, Milliä, kun Millillä on pystykorvat
joskus päätä myöten ja se on eleiltään ihan kuin leijona, puuttuu vaan että
olisi kissaeläin. Joskus se on lähes naukaissut haukotellessaan ja
murinakin kuulostaa videolta hidastettuna ihan leijonalta.
Minä kun katsokaas missasin sen "Ruokolahden leijonan" .
Leijonakuningas tuli katsottua moneen kertaan kun se tuli ja
aina se sai mut itkemään ja iloitsemaan. Ja nyt olen nenä lähes
kiinni televisiossa katsellut ja ihastellut tiikerin,
leijonan ja gepardien elämää ohjelmassa "Leijonamies",
joka on tullut perjantaisin nelosella.  Sen englanninkieliset  kotisivut ovat löydettävissä
http://www.zionwildlifegardens.co.nz/tours.html

Olisipa hienoa saada joskus silittää  oikeata leijonaa tarvitsematta
pelätä mitään pahempaa tapahtuvan. Outo ja tottumaton kun olen oikeisiin
Afrikan villieläimiin. Mutta onhan meillä Suomen Leijonat!  Pehmoeläimet
ovat toista kuin oikeat ja monesti piirretyistä ja pehmoeläimistä saa liiankin
kesyn kuvitelman joka voi olla kohtalokas kun ihmisentaimi tapaakin sitten
oikean leijonan.  Vielä on pakko mainita Narnian Velho ja Leijona, jossa
oli urhea Aslan, ja nyt on Leijonamiehenkin tarhassa leijona nimeltä Aslan.

Ei sitä koskaan tiedä, vaikka tulisi asiaa Uuteen-Seelantiin jellonia katsomaan.
Tai jopa Afrikkaan safarille.