Katsoin joululomalla Almodovarin Volver- Paluu- elokuvan ja tykkäsin edelleen. Tunnelma, aistillisesti pukeutuvat espanjalaiset ja kaunis laulu. Myös ihmisten välit keskenään saavat ajattelemaan. Ja suhde kuolemaan. Tämä oli jo toinen kerta kun katsoin sen. Olen nähnyt myös Kaikki äidistäni ja muita elokuvia. 

Minäkin palasin eilen kirjoittamaan tänne Turkuun. Ajoimme Kuusamosta Kuopioon yöksi ja sieltä Turkuun. Nyt en jaksa vähään aikaan matkustaa minnekään kovin kauas. Ikävähän tuli sukulaisia, lumista metsää, tähtitaivasta(joka onneksi näkyy täälläkin) ja joulujuhlan tunnelmaa. Ensi joulun olemme taas Turussa.